Hitin kanssa lähdimme 29.7 Viroon aikeena hakea hääjuomat, ja samalla reissulla Hit pääsi pyörähtämään kehässä Saarenmaalla 30.7. Oli mukava reissu kaiken häähömpötyksen keskellä ja niin kauniit maisemat! Indi ja Ted jäivät hoitoon kaverilleni, joten meillä oli ihan privaattireissu Hilsun kanssa.
Kehään oli tullut kilpakumppani Suomesta asti. Tuomarina oli Astrid Lundava. Arvostelu oli viroksi, mutta siinä kehuttiin samoja asioita kuin viime aikoina muissakin Hitin arvosteluissa. Hit vei siis voiton ja oli lopulta ROP SERTin kera. Tämän myötä Hitistä tuli Viron muotovalio, ja sitä kautta myös Suomen muotovalio, kun sillä on Suomesta yli 24kk ikäisenä saatu SERT ja käyttötuloksia.
Meidän koko lauma pääsi myös hääkuviimme 6.8, en ole vielä saanut kuvia muista kuin Hitistä, joka sai kunnian toimia sormuskuvassa :) Upea otos, etten sanoisi!
Muutoinkin meille kuuluu pelkkää hyvää, Indi kävi hyppytekniikkakoulutuksessa ja pikkuhiljaa treenit palailee uomiinsa kesätauon jälkeen. Agility on jo jatkunut sekä Indillä että Hitillä. Pidimme muutaman viikon täyslevon koiraharrastuksista muiden kiireiden vuoksi, ja ihan hyvää se loma koirillekin välillä tekee.
t. Nykyinen Rouva Saarelainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti