lauantai 9. toukokuuta 2015

HK2 Hit

Tänään koitti viimein kisapäivä. Koe järjestettiin Mäntsälässä ja sen tuomaroi Vesa Häkkinen. Koe oli hyvin järjestetty ja maastotkin oli aika mukavan oloista metsää, joskin paikoitellen vähän hankalakulkuista.

Aamu alkoi suoraan maastossa, eli ensimmäisenä henkilöetsintä. Saatiin arvonnassa numero 3, avoimen luokan koiria ei ollutkaan enempää eli oltiin vika suorittava ennen ykkösiä. Tovin odottelun jälkeen päästiin metsään.

Keskilinja oli todella selkeä, metsä itsessään oli kangasmetsää. Siellä oli paljon kiven murkaleita, joten näytöillä sai tarkkaan katsoa mistä juoksee. Eli ei ihan helpoin maasto, mutta suhteellisen selkeä ja helppo lukuinen. Lähetin koiran ensin oikeaan etukulmaan, teki hyvin hommia joten hyväksyin piston. Sitten vasemmalle etukulmaan. Siitä edetessä koirakin eteni ja lopulta nosti ukon kivikosta, ei ollut 50 metrissä asti. Rataa oli edetty ehkä 100 metriä, kun nostettiin toinen ukko oikealta umpparista. Sen jälkeen koiran työskentely vähän muuttui. Lähti matalalle pistolle, jotka korjasin ja koira otti korjauksen vastaan. Näitä tuli muutama. Sitten alettiin jo olla aika lähellä radan loppua, ehkä 150 metrin kohdalla koira ei oikein halunnut lähteä pistoille. Sain sen kumminkin tarkastamaan oikean takakulman ja lopulta vasemman takakulman, josta nousi umppari.

Hitillä taisi vähän usko loppua kesken, kun palkkaa ei alkanut kuulua, tyhjiä pistoja tuli paljon ja lisäksi vielä vaadin sen työskentelemään 50 metriin asti jos lähti huonosti. Kaikki nuo varmaan vaikutti siihen. Mutta ukot löytyi, ja hämmästys oli suuri kun tuomari mainitsi, että ollaan ensimmäinen koirakko, joka löysi kaikki ukot ja aikakin riitti. Henkilöetsinnästä siis arvosana hyvä, kaikki ilmaisut erinomaiset. 163 pistettä.

Sitten tuli taas odottelua, että ykkösluokan koirat ajoivat radan, sen jälkeen esineruutuun. Esineruudusta nousi aika nopeasti ensimmäinen esine. Sen jälkeen aika huonoa työskentelyä, ei oikein tehnyt kunnolla hommia. Löysi kuitenkin vielä toisen esineen ja näistä sitten 28p. Maastosta siis yhteensä 191p.

Lopulta siirryttiin kentälle tekemään tottis. Se meni yllättävän hyvin siihen nähden, miten ajattelin sen menevän. Hit teki kyllä parhaan mahdollisen suorituksen viime aikojen treenien ilmeeseen nähden. Meillä oli ensin paikallaolovuoro, siitä erinomainen. Koira oli jo makuupaikkaan viedessä ihan eri tuntuinen kuin mitä ykkösluokan kokeessa. Olisko silloin se oma hirveä jännitys vaikuttanut niin paljon koiraan... kyllä muo nytkin jännitti, mutta ei liikaa.

Sitten muut liikkeet. Seuraamisessa paikka vähän seilasi, vähän jätätti välillä ja irtoili sivusuunnassa. Ei kuitenkaan tuntunut kamalalta ja piti kuulemma kontaktin koko suorituksen, arvosana hyvä. Tästä olin ihan äimänä, kun seuraaminen on ollut treeneissä ammuttaessa kamalaa. Liikkeestä istuminen erinomainen. Maahanmeno ja luoksetulo oli vissiin tyydyttävä, olisi saanut tulla paljon voimakkaammin ja enemmän perille asti. Eli jäi edessä hiukan turhan kauas ilmeisesti. Seisominen puutteellinen, ennakoi pysähtymistä ja kun sanoin käskyn, laittoi maaten. Tasamaanouto hyvä, lisää voimaa pitäisi olla ylläri ylläri. Hyppynoudossa arpoi hyppääkö vai eikö, päätti kiertää. Arpoi myös paluuhyppyä mutta uhkarohkeena sitten hyppäskin ilman vauhteja! Kunnon kolautus esteeseen ja kapulakin tipahti vähän suusta (tätä en itse huomannut). Yleisökin kohahti kun näytti vähän hurjalta se esteen ylitys, olis vaan kiertänyt mieluummin kuin ilman vauhteja yrittänyt hypätä! Eli puutteellinen. A-esteeseen toivottiin myös voimaa lisää, teki oman tasoisen suorituksen, saikohan siitä erittäin hyvän... meni vähän ohi. Eteenmenossa lähti loppumatkasta kaartamaan ja vähän jo kyselemään multa, sitten tulikin tuomarin merkki, ja loppuosa oli hyvä. Taisi saada siitä hyvän. Yhteensä 75p. Itse sössin jotain pistemenetyksiä myös, tiedän jatkossa välttää samat sudenkuopat. Eli ihan turhia pistemenetyksiä tuli. Muun muassa silitin koiraa eteenmenoa ennen, vaikka ei saisi.

Kokonaispisteitä siis 266p HK2 ja luokkavoitto. Ihan sama yhteispistemäärä kuin meidän ykkösten kokeessa :D

Edellisessä päivityksessä paistoi pieni masennus Hitin pk- juttujen suhteen, mutta täytyy sanoa, että olen tosi tyytyväinen ja ylpeä siitä, että saatiin tulos. Ei tuokaan jäänyt kuin neljän pisteen päähän ykköstuloksesta. Ennen kaikkea, vain kaksi kisaa ja koira on kolmosissa. Siellä kisataan siis seuraavan kerran. Katsotaan sitten millaisin tuloksin ja mikä fiilis on sitten. HK3- koularin verran ainakin. Maastosta tuli nyt myös hyviä huomiota mitä mun kannattaa treenata. Ainakin välillä pitkää pimeää rataa, että tulee paljon tyhjää, että koiralla riittää usko radan loppuun ajamiseen vielä kolmosissakin. Ja esineruutuu syyniin.

Nyt Hitillä on pari lepopäivää ja sitten tiistaina fyssariin.

2 kommenttia: