perjantai 30. maaliskuuta 2018

Pakkolepo mikä pakkolepo

En ole jaksanut päivittää blogia. Indi on ollut helmikuun puolesta välistä sairaslomalla, treeniluvan saatuaan aloitti juoksut. Eli loma jatkuu edelleen... Tämä vaikuttaa kyllä tämän vuoden kisa- ja treenisuunnitelmiin aika isosti. Meidän piti nyt keväällä alkaa kiertää aksaepiksiä, mutta mönkään meni. Samoin tokon voittajaluokan korkkaus viivästyy väkisin, kun tuli niin pitkä treenitauko tähän väliin. Toisaalta saapahan koira nyt palautua kunnolla niin henkisesti kuin fyysisesti.

Indi oli siis rutiinikäynnillä hieronnassa tosi jumissa takapäästään. Hieroja epäili selkäongelmaa. Käytiin sitten kuvauttamassa selkää, muutoksia ei löytynyt. Takajalkojen lihaskireyttä lääkäri arvioi iliopsoas revähdykseksi ja määräsi kahden viikon tulehduskipulääkekuurin ja kuukauden remmiliikuntaa. Jumit helpottivat kuitenkin isosti ja niin nopeasti, että noin 5vrk lääkekuurilla oltuaan fyssari totesi, ettei ole revähdys. Hänen mielestään kyseessä oli oikean keskimmäisen pakaralihaksen heikkous, joka oli jumiuttanut koiran. Ristikkäisten tassujen nostossa oli testissä selkeä puoliero. Omalla hierojalla käynti vahvisti, että iliopsoaksissa ei ollut vikaa vaan ne olivat auenneet hyvin. Sen sijaan rintarangassa oli paha rotaatio, joka ei ollut aiemmin tullut esiin. Kas kummaa, kun sen korjaaminen poisti tuon ristikkäisten jalkojen nostojen puolieron... Kipukohta tarkentui silloin iliocostaleen, joka on siis syvällä kyljessä. Samalla käynnillä huomattiin leukanivelen olevan toiselta puolelta lukossa. Nyt tilanne on se, että kyljet ja takapää on saatu auki, koira on käynyt noin 1,5vko välein hierojalla. Tällä hetkellä tuo leukaperä on ainoa, jonka jumi uusii ja se kiristää myös kaulan ja kallonpohjan toiselta puolelta. Emme tiedä, onko koko soppa lähtenyt tuosta leukanivelen lukosta vai onko leukajumi tullut hoitojakson aikana. Luultavasti kolauttanut leukaa kotona ollessaan. On täysin mahdollista, että se on loukannut leukaansa ja vetänyt sitä kautta kaulan lihakset ja rintarangan jumiin, jonka jälkeen takaosa ja kyljet ovat kiristyneet.. kaikki vain ovat etsineet vikaa sieltä, mistä isoimmin kipuili ensin. Koiraa on nyt kolmesti hoidettu leuan alueelta ja viime käynnillä löytyi selvä kipupiste leukapielestä. Kallonpohja kiristyy tuon seurauksena. Herää epäilys, voisiko takimmaisen hampaan hammasjuuressa olla jotain tulehdusta, jota ei näe suuta katsoessa. Vastapuolen hammas on poistettu murtuman jälkeen, en tiedä voiko tuo vaikuttaa purentalihaksiin tms. Jumit ovat muilta osin auenneet, mutta koska tuo vaiva nyt tuntuu uusivan eikä helpottuvan vaikka nivel ei enää ole lukossa, on parempi käydä tsekkaamassa vielä tilanne lääkärillä, jos sieltä löytyykin joku syy... jos syy löytyy, niin ei ainakaan jumiudu koira uudestaan sen takia.. hoitava lääkäri on hammaskirurgi ja ortopedi. Toivotaan parasta. Kunhan saadaan varmuus tuohon, uskalletaan taas alkaa täysipainoisemmin treenata.

Hitin kanssa aloitimme rally-tokokurssin. Hauskaa on ollut, ilmoitin meidät jo ensimmäiseen kisaankin kolmen viikon päähän :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti