maanantai 28. toukokuuta 2012

Terveissi Piäksämäelt

Pikkuhiljaa aletaan kotiutua tänne nykyiselle paikkakunnalle Pieksämäelle. :) Viikon verran täällä asusteltu ja kierrelty hirveästi lähiympäristöä ja tutkittu paikkoja. Lauantaina ja sunnuntaina käytiin itsenäisesti treenailemassa pitkästä aikaa tämän kaiken härdellin jälkeen, ajeltiin paikallisen koiraseuran kentälle ja treenailtiin vähän tokoa. Tänään sitten ängettiin mukaan ohjattuihin tokoihin. Aivan huikeaa, että täällä pyörii ohjattu toko, se on juuri se mitä Hitin kanssa pitää treenata. Saatiin liikkuritreeniä ja koirahäiriötä ja Hit toimi ihan mielettömän hyvin. Paikallaolo piilossa, olisi tullut 10. Tehtiin kisanomaiset kaukokäskytkin, kisapituinen matka + vieras mieshenkilö käskyttämässä koiran takana + vieras halli, mutta Hit teki aivan huikean upeasti. Ihanaa huomata, miten se on kypsynyt ja aikuistunut. Ei ollut kaukokäskyjumeista tietoakaan. Muuten tehtiin liikkuroituna seuraamista ja hyppynouto. Lisäksi itsenäisesti lisää kaukokäskyjä ja liikkeestä istumista. Ei paljoa enää puutu kisavalmiudesta, enää tunnari ja ruutu varmaksi niin se on siinä. Tokokisoihin tullaan menemään kesän aikana aivan varmasti. Muutenkin oli tosi kiva mennä uuteen seuraan mukaan, kun ei yhtään tullut ulkopuolinen olo. Tosi hyvä porukka varmasti täälläkin, vaikka kotipaikkakuntalaisia tuleekin ikävä. Tedin kanssa tein pihalla hiukan jotain hömppää ja siitä lähdettiin metsälenkille. Ollaan käyty juoksemassa aika paljon, ja tuolla kentän läheisyydessä löytyy polkuja joissa uskallan pitää koiria vapaanakin, tosi hyvä juttu kun ne ovat niin paljon tottuneet vapaana liikkumaan. Lisäksi siellä on järvi, johon Hit ottikin jo tänään varaslähdön heti kun silmä vältti...

Hit kävi Salon näyttelyssä ennen muuttoa, ja aika kivat olivat tulokset. Ensimmäinen kerta avoimessa luokassa, ja miehistyminen näkyi jo tuloksessakin; AVO ERI3 SA PU3. Tuomarina oli Pirjo Aaltonen, tässä arvostelu:
Mittasuhteiltaan ja ääriviivoiltaan sopusuhtainen hieman tuhdissa kunnossa esiintyvä uros. Hyvät pään mittasuhteet ja korvat. Sopivasti kulmautunut. Oikealaatuinen karvapeite. Hyvä runko. Liikkuu hyvin edestä ja takaa, sopiva askelpituus.

Hit on jostain syystä talven jälkeen pyöristynyt, vaikka ruokinta eikä liikunta ole muuttuneet. Aiemmin se oli kuiva. Veikkaan, että energiankulutus on nyt ilmojen lämmettyä pienentynyt, kun ei tarvitse lämmittää kroppaa. Olin kyllä tehnyt tämän observaation pienen pyöristymisen suhteen jo tuossa huhtikuun aikana, ja poika onkin ollut kiristelykuurilla. Kertaheitolla ei kuitenkaan voi ruokamäärää vähentää olemattomiin, joten antaa ajan ja liikunnan tehdä tehtävänsä. Tuloksia on jo nähtävillä. :) Hitillä on myös liikkeet parantuneet meidän yhteisen juoksuharrastuksen myötä, liikkuu tehokkaammin. Tyytyväinen olin kuitenkin tulokseen ja arvosteluun.

Koirat ovat sopeutuneet yllättävän hyvin kerrostaloelämään. Tedillä on tosin ollut hieman vaikeuksia, se ei haluaisi jäädä yksin ja protestoi vinkumalla. Onhan niillekin tämä ollut yhtä iso muutos kuin itselle, ei ole enää toista ihmisjäsentä laumassa, ei isoa asuntoa, vieras ympäristö, muutosta tullut treenitauko, jne. Mutta eiköhän se tästä, kun päästään taas rutiineihin kiinni. Onneksi on nämä karvaiset ystävät olemassa, ne ovat itselle ihan uskomaton voimavara ja niihin jos keneen voi luottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti