Itsellä kävi mielessä kaikki sikaripunkista kipuoireisiin, joten halusin ottaa välikuvat koko koirasta. Kuvattiin kyynärät, olkanivelet, selkä kokonaan, lonkat, takapolvet ja kintereet. Olat ja kintereet kuvattiin kahdesta suunnasta. Kaikki olivat siistit, ei irtopaloja tai muutakaan epämääräisyyttä. Kasvulinjat vielä paikoitellen hieman auki.
Kuvien pitäisi tulla sähköpostissa, mutta lonkista nappasin kuvan puhelimella. Omaan silmään nämä näytti melko samanlaiselta kuin Hitillä tai jopa hieman paremmalta. Ihan terveet siistit lonkatkin siis. Pikkasen on vino kuva, mutta kyllä siitä näkee että terveet lonkat on kyseessä.
Vasemman kintereen alapuolella varvasluiden kiinnittymiskohdassa näkyi pieni varjostuma jalan sisäreunassa, ensi viikolla selviää vielä tarkemmin mikä se oli, kun ortopedi katsoo kuvan. Oli samassa kohtaa, jossa kannuskynnellisillä koirilla on kynsi, lääkäri oli sitä mieltä että se olisi jäänne sellaisesta. Kinner oli siisti ja sivulta otetussa kuvassa ei sitä "aihiota" näkynyt.
Ihosta otettiin näyte ja siitä ei löytynyt mitään tulehdukseen viittaavaa - Cortravance kortisonisumute iholle kahdesti päivässä ja nuoleminen pitää kieltää/estää. Kysyin myös punoittavista silmistä ja niissäkään ei ollut mitään vikaa, ovat vähän ärtyneet joten sain ohjeeksi laittaa silmähuuhdetta kerran päivässä.
Ei siis mitään harrastamista rajoittavia tekijöitä, olen äärimmäisen kiitollinen siitä. Agility on tarkoitus aloittaa tänä vuonna, virallisiin kuviin mennään varmaan syksyllä kun kasvut on kasvettu ja lihasmassaa saatu hiukan lisää. Silloin ei ihan näin laajasti tarvitsekaan sitten kuvata, mutta eiköhän selästäkin oteta virallinen lausunto, se näytti tulleen sbcak:n suositukseksi myös.
Hitin kanssa käytiin hoidettavana uudella fyssarilla, kun vakkaripaikassa oli niin täyttä ja halusin käyttää sen oiottavana ennen sunnuntain näyttelyä. Oikea SI-nivel oli taas jäykkä. Ranteet vaikuttivat myös hieman rasittuneilta, joten pitää pyytää vakkarifyssaria katsomaan niitäkin. Niihin voisi hankkia bot- tai vastaavat lämmittimet öisin käytettäväksi.
Hallissa on äärimmäisen hyvä pohja, joten siitä se ei johdu, on ihan perus ongelma agilitykoirilla. Tuo takaosa menee tosi helposti jumiin ja selkälihakset sen myötä myös. Sitten huomio kiinnittyikin Hitin takajalkoihin, verrattaessa massiivisiin selkälihaksiin ja etuosan lihaksistoon ne ovat ihan eri paria. Hitillä on tiivis lihastyyppi, se ja sukupuoli huomioiden takajalkojen pitäisi olla vahvemmat. Heräsi epäilys, ettei se ponnista kunnoilla hyppyihin, jolloin se joutuu tekemään enemmän selällä töitä ja silloin lantiokin rasittuu. Huomaa että lajiin perehtynyt hoitaja kiinnittää huomiota eri asioihin.. Pk- hypynkin saa unohtaa niin kauan, että saadaan voimaa takapäähän. Niitä nyt ei muutenkaan olla treenattu, mutta ei voida keväällä aloittaa niitä kuten olin suunnitellut. Ollaan menossa torstaina Viikkiin hoitajan suosittelemalle fyssarille. Tutkitaan siellä tarkemmin ja saadaan jumppaohjeet takapään aktivoimiseksi. Pitää myös kuvata maanantain treeneissä hyppytekniikkaa, jotta nähdään miten se ponnistaa. Koira on terve, mutta asian korjaaminen antaa harrastusvuosia lisää.
Minkäniminen fyssari Viikissä? Olisi lähellä ja kiinnostusta myös käyttää, jos osaa ajatella myös treenattavien lajien kannalta jumppia. :)
VastaaPoistaJa hyvä, ettei Indyltä löytynyt sen pahempaa. Jännitin ihan hirveästi nuorimman koiran tuloksia Ruutin jälkeen.
Sellainen kuin Anna Boström, jää ihan justiinsa äitiyslomalle. Viikissä taidetaan hoitaa pääosin lääkärin lähetteellä tulevia. Sipoossa on Patricia Hirn josta olen kuullut kanssa hyvää, sehän on aika lähellä myös tuota seutua.
VastaaPoistaKiitos :) Täytyy katsoa jos seuraavalla kerralla kokeilisi uutta. Patriciasta olen kuullutkin, ei sekään pahan matkan päässä. Vakkariosteopaatilla käyty, joka kyllä on hyvä ja yhdellä fyssarilla. Mutten ollut aivan vakuuttunut tuosta fyssarista.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista