maanantai 5. maaliskuuta 2012

Pk- tottis ja agility

Aamupäivällä tottista. Hilarinen aloitti henkilöryhmällä. Taas virheettömästi henkilöryhmään ja vasemmalta henkilöiden kierrot, mutta oikealle kiertämällä jätätti. Nyt siis vaan vahvistetaan heti, kun lähden kiertämään henkilöä oikealle ja satunnaisesti vasta kun olen kiertänyt jo liki kokonaan henkilön, niin jää tuo epävarmuus pois. Tällaisen problemon sitten kehitti itselleen sairasloman/ talvitauon aikana, BH kokeessa meni hyvin koko henkilöryhmän. Luoketulo läpijuoksulla, sitten tauko. Tauon jälkeen kurkattiin jääviä. Liikkeestä maahan pitkästä aikaa ja ei olisi halunnut pysähtyä, vaan jatkoi pokkana seuraamista. Nooh, ei pitäisi olla vaikea muistuttaa kun osaa sen kyllä erinomaisesti. Seisominen oli hyvä. Istumista otettiin vaan namilla, että saatiin mahdollisimman nopeita istumisia. Tuli sellainen huomio, että nami paineistaa kun taas patukka ei. Eli näitä kannattaa patukan kanssa hömpöttää mieluummin. Samaa voisi soveltaa kaukokäskyissä, että palkkaisikin lelulla namin sijaan. Käsimerkillä istutus vauhdista ei todellakaan toiminut (koitettiin jos sillä saisi nopeutta), alkaa ensin peruuttaa ja sitten vasta istuu, kun peruuttamisessa on samankaltainen käsimerkki.

Otin treenien päätyttyä vielä hiukan sivulla kaukojen maahanmenoa virittelysanan kera. Vaatii vain varmuutta, ei muuta. Vaihtoja ei tehty, kun niissä ei ole nyt ollut ongelmaa.

Ted sai piipahtaa myös kentällä, teki seuraamista ja temppuja. Vaikka oli vaan lelupalkka, niin nyt oli vire kohdallaan, eikä yrittänyt lähteä haahuilemaan. :)

Agilityyn sitten Hitin kanssa. Rata tuntui aluksi vaikealta muistaa, mutta loppupeleissä oli ihan kiva rata. Viilattavaa oli, mutta tällä kertaa ei ollut mitään yhtä selkeää ongelmaa kuten usein meillä on ollut sen jälkeen, kun jotain tiettyä asiaa on vahvistettu. Kepeistä Hit yrittää ensin jättää pujottelematta osan ja juosta vain suoraan täysillä eteenpäin, niin kokeilin sitten pujotellessa vahvistaa käskyä toistamalla ja sehän toimi! Ei kertaakaan yrittänyt lähteä kesken keppien pois, eli tuo on ollut ihan silkkaa epävarmuutta. Käskyä toistamalla pystyin itsekin juoksemaan, kun aiemmin olisi sekoittanut rytmin moisesta. Kivaa, että tuli hoksattua sitten tällainenkin. Kontakteissa ei muistaakseni muuta virhettä, kuin yhden kerran A:n alastulo. Radan alussa piti kääntää hypyiltä putkeen, ja suoraan edessä oli puomi, niin kiipesi sinne. Sain toimimaan, kun ohjasi selkeästi ja otti kunnolla haltuun. Ongelmaisin kohta radassa oli vierekkäin oleva rengas ja pituus, ensin rengas ja siitä piti kääntää pituudelle. Hit juoksi pituuden ohi, kun en saanut sitä käännettyä. Sitä kohtaa sitten hinkkaamaan, niin se alkoi hypätä rengasta väärästä välistä. Lopussa oli myös kohta, jossa piti koira kääntää voimakkaasti muurille, niin ekalla kerralla käännös valui, tokalla sain käännettyä ihan kolikon päällä upeasti, vau! Mulle sellainen huomio, etten saa enää palkata koiraa radalla mistään muista kuin kontakteista. Hitille kuulemma paras palkka kun pääsee kepeiltäkin vaan täysillä eteenpäin :) Päivittelen radan kuvan maanantaina, nyt ei jaksa. Koirut saa pitää myös vapaata treenaamisesta ja mennään vaan liikkumaan reippaasti. Viimeksi ollut torstaina vapaata.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti