Noh, ainakin melkein. Mulla on tokoon sellainen viha-rakkaussuhde! Vihaan nipottamista ja pilkunviilausta, mutta mihinkäs perfektionisti nahoistaan pääsisi... Argh.
Treenit eivät menneet kovin hyvin. Ensinnäkin, sorrun taas aivan liikaa vanhaan paheeseeni, eli ylipitkiin treeneihin. Nyt pakotan itseni tekemään jonkun suunnitelman, etten jää hiulaamaan ja saa taas ahaa- elämyksiä tehdä vielä sitä, tätä ja josko vielä tuotakin.
Hilarin kanssa tehtiin ruutua. Ei moitetta, sain otettua pitkältä matkaltakin yhden :) Hyppynouto oli hyvä. Ekassa metallinoudossa tiputti kapulan puolessa välissä. Kaukokäskyt olivat ihan hirveät, tai ei ne vaihdot, vaan jäkitti maahanmenon kanssa ja jouduin sitten sitä tahkoamaan. Luoksetulo oli hirveä, seisomisessa jarrut päälle viiveellä ja maahanmenon sijaan jäi vallan seisomaan. Taisi olla loskainen maa liian märkä hienoille hopeisille perskarvoille. Eli ei yksinkertaisesti olisi halunnut maahan mennä, kun oli märkää. Seuruusta istuminen ok. Tunnistusnoudossa nappasi heti oman tullessa kohdalle oikean, mutta lähti vissiin kolmannella käskyllä etsimään. Ottaakohan se painetta siitä, kun silittelen ennen liikettä sitä... Täytyy kokeilla niin, että en koske koiraan ollenkaan. Ajatuksena on ollut vain rauhoittaa koira, mutta josko se menis paremmin ilman sitä. 180cm A- esteen sai kiivetä lopuksi kerran, ei moitetta. Mietin töissä jonkun hyvän treenisuunnitelman liikekohtaisesti, päivittelen blogiin sitten illalla mitä kaikkea pitää hiulata. Jaan eri liikkeet vaikka eri päiville.
Hienoperseilyä oli tänään Marneuksellakin, "yhyy emmä voi istua ku on märkää" voi ketale. Just ku sulle hehkutin kui varma meidän liikkeestä istuminen on :D Ei sitten loskakelissä ollu yhtään kiva. Samoin metsku meni päin honkia ku se kapula jumittu hankeen, Marneus ei saanut sitä nostettua ja alkoi kaivamaan hankea niin peitti kapulan lumella. Jeah.. Onneks muut liikkeet onnistu hyvin. Ihme että maahanmenoa toi ei vinettäny yhtään, luulis että se on iljettävämpi liike märässä ku istuminen.
VastaaPoista