keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Tokon voivoi- debyytti kutsuu

Hitille on nyt varattuna elokuun puolenvälin kieppeille koepaikka voittajaluokassa oman paikkakunnan kokeeseen. Jännää kisata pitkästä aikaa, ja ekaa kertaa ylemmässä luokassa sen kanssa. Kisoihin on nyt 7 viikkoa aikaa. Heinäkuun lopulla sopivissa kokeissa oli jo täyttä ja syyskuun loppuun en viitsinyt koetta lykätä, joten mennään elokuussa koittamaan :)

Ollaan toki treenattu tokoa täällä, vaikka laiskanpulskeasti blogi onkin päivittynyt. Useimmiten se on hirmuisen hyvä, mutta välillä on ihmeellisiä päiviä ja koira ihan kuutamolla. Tilasin juuri lisää tokotarvikkeitakin, joten päästään treenaamaan ihan koskemattomilla tunnarikapuloilla ja ruutunauhakin on tulossa. Josko auttaisi hahmottamaan paremmin ruudun etäältä. Onneksi Hit on nopea oppimaan :) Ajattelin listata liikkeet ja treenattavat vielä tähän, niin tietää mitä pitää vielä hioa ja vahvistaa.

- Paikalla makaaminen: Ok. Sivulle- käskyyn makuun jälkeen nopeutta lisää.
- Seuraaminen taluttimetta: Ok.
- Istuminen seuraamisen yhteydessä: Paljon treeniä, tarjoaa seisomista liian usein.
- Luoksetulo: Ok.
- Ruutu: Pitkältä matkalta ja häiriössä ruutuun hakeminen varmasti, seuraamaantulo, seisomaan pysäytyksestä maahan käskeminen.
- Hyppynouto: Ok.
- Metsku: Ok. Juuri ennen luovutusta voisi hakea lisää vauhtia.
- Tunnari: Ok. Lisää toistoja liikkurilla.
- Kaukot: Ok.

Eli eipä tuossa kauheasti tekemistä ole. Ruutu täytyy saada vielä varmemmaksi samoin istuminen. Muut ovat pilkunviilausta. Useimmiten löytää ruutuun, mutta hankalan paikan tullen menee sekaisin kuten häiriössä. Täytyy treenata niin, että on useampi ruutu kentällä ja paikoissa, joihin ei ole tottunut.

Näyttelyitäkin olen koittanut katsella, mutta niitä menee harmillisen paljon päällekkäin muiden menojeni kanssa. Johonkin kuitenkin yritetään päästä kaikesta huolimatta. Ted on killunut mukana tokotreeneissä, mutta hyvin leikkimielisesti sen kanssa enää treenataan. Parhaillaan kuitenkin pysynyt taas oireettomana.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Tokotreeniä ja jalkapotilas

Käytiin viikolla treenailemassa itsenäisesti tokoa, ja torstaina kimppatreeneissä :) Viime viikolla käytiin myös pk- tottiksissa, en muista kirjoitinko niistä viime päivitykseen enkä jaksa nyt tarkastaa sitä. Mutta kuitenkin, tokon harrastamiseen täällä on erinomaiset mahdollisuudet mutta pk- puoli onkin sitten vähän toinen juttu :/ Tottista voi käydä treenaamassa ja siellä pystyy esim. henkilöryhmätreeniä järjestämään, mutta varsinaista yksityiskohtaista ohjausta ei siellä ole kuten meidän rakkaassa tottisporukassa Salossa. Kurjaa. Samoin kuin maastotreenit ovat kuulemma kuivuneet kasaan eli ei pyöri haku- eikä jälkiporukan treenejä :( Syksyllä muutamme Lahden suunnalle niin eiköhän sieltä sitten löydy meille uusi porukka. Jälkeä voin itsenäisestikin täällä tehdä, viesti jää Hitin lajeista pois kun ei ole kakkosohjaajaa. Eiköhän kuitenkin haku ja jälki riitä. Myös agility on tällä hetkellä tauolla, tosin kyselin alustavasti ryhmäpaikkaa täältä ja sellainen saattaisi järjestyäkin. Suunnitelmat siis vähän menevät uusiksi ja ajattelin nyt panostaa Hitin kanssa tokoon, jotta saataisiin jotain valmiiksi asti. Ensi vuonna on sitten toivottavasti enemmän mahdollisuuksia jatkaa hakua kisaaminen mielessä siintäen. Olin myös ajatellut, että oltaisiin heinäkuussa päästy näyttelyitä kiertämään, mutta koska kuviot menivät vähän sekaisin, niin näyttelytkin jäävät tänä kesänä vähälle. Elokuussa oli muutama sopiva, mutta silloinkin minulla itselläni on menoja tai vastaavasti sellaisia tuomareita joille ei Hittiä kannata viedä. Pari sain sieltä kuitenkin bongattua, josko niihin sitten. Paimennuskin on nyt tauolla, plaah. Ajattelin kysellä täältä lähistöltä, josko siellä pääsisi käymään edes sen verran, ettei opitut asiat unohdu.

Tokon suhteen Hit on kuitenkin hyvällä mallilla. Torstain treenissä tehtiin liikkuroitu tunnistusnouto kisamaisesti, ja vaikka Hit etsi omaa kapulaa aika kauan, ei paineen kasvaessa sortunut koskemaan vääriin vaan jatkoi etsimistä tyylipuhtaasti. Nyt ovat kaikki liikkeet kisavalmiita, paitsi ruutu. Erittäin tyytyväinen olen kuitenkin sen tämän hetkiseen osaamiseen. Ruutuun lähetyksen epävarmuus näkyy pitkällä matkalla, saattaa pysähtyä puoleen väliin ja katsahtaa minuun, että oikeasti tuonneko asti. Ruudun paikka tosin löytyy hyvin. Samoin kuin se ruudun loppuosa on nyt työn alla. Ajatuksena siintää kuitenkin osallistua elokuussa voittajaan. Mikäli sieltä tulee tulos, niin EVL korkataan jo tänä vuonna. Pakko kiristää tavoitteita tässä lajissa, kun hakusuunnitelma menee vähän metsään :)

Hitin kuntokuuri on tuottanut tulosta ja nyt alkaa koiruus olla taas sopivan kuivassa kunnossa. Eilen se tosin onnistui jättämään etujalkansa kerrostalon ulko-oven alle kun ei väistänyt oven alta pois, ja siinähän sitten oltiin loppupäivä sairaslomalla kun ei ihan normaalisti jalkaansa käyttänyt. Tokotreeni vaihtuikin remmilenkiksi. Onneksi siihen ei tullut mitään vakavempaa, tänään on käyttänyt kinttua ihan normaalisti... Tänään sydämentykytyksiä se aiheutti kävelemällä tolppaa päin. Saa nähdä kuinka kauan vältymme lääkärireissulta! Molemmat koirat ovat nyt myös kotiutuneet, eli enää ei piippailla eikä stressailla turhia. Ted käväisi viime viikonloppuna Viron voittajassakin, tosin tällä kertaa ei tuloksella juhlittu eli H tuli hammaspuutosten takia. Täytyy pohtia, jos vielä joskus lähtisin itse sitä johonkin ulkomaille viemään viimeisen cacibin toivossa. Kahtellaa.