perjantai 16. joulukuuta 2016

Kuulumisia ja pentusuunnitelmia

Aloitetaan kuulumisista. :) Hit meni hakutreeneissä iskän kanssa, ja yllätyksekseni se ei edes yrittänyt palauttaa rullaa mulle vaan vei ohjaajalle sen kun pitää. Nyt Hit on talvitauolla hausta, jatketaan keväällä. Sovittiin, että mies ohjaa sitä hakumaastossa, itse keskityn Indiin. En tiedä kisaako Hit enää haussa, mutta ainakin höntsäävät. Pitää katsoa miltä meno alkaa näyttää ensi vuonna Pohdin tuota viimeistä hakukoetta ja alan olla sillä kannalla, että ehkä pohjimmainen syy maaston epäonnistumiseen oli kuitenkin se, ettei Hit motivoidu vieraista ihmisistä. On jo oppinut koetilanteen. Ahneudella pääsi tähän asti :D mutta ei me lannistuta, alettiin heti treenata jäljen esineilmaisuja ja ne ovatkin lähteneet sujumaan hyvin. Piti käyttää klikkeriä, koska alkuun Hit yritti kauheella vauhdilla noutaa esineitä kuten on tottunut tähän mennessä tekemään. Pientä kikkailua vaati, niin alkoi toimia eikä koittanut ottaa jälkiesineitä enää suuhun. FH:ssahan jos koira menee maahan ja ottaa samaan aikaan, niin se esine hylätään. Noutona olisi ollut helppo ne tehdä, mutta FH:ssa siitäkin tulisi ihan turhaa säätöä, maahanmeno on siis varmin. Nyt hirveellä innolla odotan, että tulee kevät ja maa sulaa, että pääsee jäljelle.

Hit on tehnyt myös tottista, mutta ollaan lähinnä käyty pitämässä hauskaa ja jopa höntsäilemässä. Tekee ihan hyvää sille. Osteopaatilla käytiin myös tällä viikolla sekä Hitin että Indin kanssa. Hit oli jees, jotain pientä kiertoa taas ruodossa, mutta se saatiin oiottua. Indilläkään ei mitään hälyyttävää, mutta siltä löytyi oletetun liukastumisen seurauksena myös kiertoa lannerangasta. Hyvä että saatiin heti korjattua, koska ei se ulospäin mitenkään näkynyt.

Indin kanssa paahdetaan kovasti sekä tokoa että tottista. Kaukokäskyt ja tunnistusnouto tuottivat harmaita hiuksia, joten päätin, että otetaan niistä jompi kumpi tehotreeniin niin kauan että se sujuu, ja sitten vaihdetaan. Näin pystyn panostamaan ongelman korjaamisen eniten. Tunnistusnouto piti vääntää rautalangasta, mutta kun väärien ottaminen ei onnistunut vaikka yritti, niin alkoi se nenäkin löytyä. Nyt uskaltaa jo sanoa, että on havaittavissa lamppujen syttymistä. Kaukoskäskyissä ongelmana on tekniikoiden hajoaminen. Tarvitsee tosi paljon rutiinia ja hiomista siihen. Mun mielestä kaukot oli paljon helpommat opettaa Hitin ja varsinkin Tedin kanssa. Ruutuun lähetystä tehdään myös aina kun hallille mennään. Pitää ottaa sekin tehotreenikuuriin jossain vaiheessa koska nyt sujuu vaihtelevalla menestyksellä. Kaikki muu meneekin sitten Indin kanssa tosi kivasti. Siis tottis, aksa ja paimennuskin. 15.12 oltiin viimeksi paimentamassa ja alkaa jo suuntakäskytkin sujua ilman auttamista. Kyllä me ensi syksynä tähdätään paimennuskisoihin ;) Ihanaa kun on niin luontainen paimen, että kaikki perusasiat saa helpolla. Ei tarvitse tapella ahtaiden flänkkien tms kanssa. Hakutreeneissä on nyt taukoa, mutta ilmaisutreenejä ollaan pidetty. Niitä jatketaan talven ajan.

Mainittakoon, että Tedikin porskuttaa tyytyväisenä eläkeläisenä lauman mukana. Olen välillä ottanut sen halliin tekemään vähän jotain ja edelleen ihmettelen miten tuolla miellyttämishalulla siitä on koskaan saanut tokovalion koulutettua. Mutta tuolleen kun kaikki tekeminen sen kanssa on ihan hupia ja hömpöttelyä, niin ei se ole niin vakavaa. :) Lähinnä huvittaa kuinka se voi olla tuollainen, kunnon pappakoira ja ihan omat kuviot.


Mutta sitten niihin pentusuunnitelmiin.
Aihe on ajankohtainen, koska ilmoitus on nostettu sbcak:n listalle suunniteltuihin pentueisiin ja ajattelin tästä kirjoittaa muutaman sanasen. Musta oli hauskaa, että vaikka Hit on ollut tuolla uroslistalla, niin tämä suunnitelma syntyi ihan muuta kautta. Treffattiin kesällä ja koirat vaikutti aika samankaltaisilta. Luonteissa toki on eroja, Vinja on avoin ja Hit on (tilanteesta riippuen) pidättyväinen eikä välitä vieraista ihmisistä. Toki se on ollut tokossa ja tottiksessa mukava ominaisuus, kun ei sitä ole kiinnostanut kuin oma ohjaaja. Minusta varsin selväpäisen oloinen narttu. Omistajalta saa lisätietoja. Nartun virallinen nimi on siis Amazeme Twenty Pence, ja mahdolliset pennut tulevat Doubletwist kennelnimen alle. Hitin takaa ei ole tiedossani hammas- tai purentaongelmia, kivesvikoja, epilepsiaa tai OCD:ta. Hit on kuvattu kutakuinkin päästä varpaisiin.

Hitin lisäksi sen sisaruksista on luustokuvattu kaksi viidestä pentuesisaruksesta tuloksin A/A ja B/B. Hitin emä ja isä ovat molemmat A/A lonkkaisia. Emän ja isän sisaruksissa on jonkin verran rasitetta lonkkien osalta. Lonkkaindeksi on tällä hetkellä 89, arvosteluvarmuus tulokselle vain 61%. Vinjalla 90(58%), tässä pentueessa on tutkittu yhtä lukuunottamatta kaikki, 4 x B/B ja 1 x B/C. Vinjan emä ja sen sisarukset ovat A-lonkkaisia, ja isällä on ulkomainen lonkkaniveltutkimus B1. Yhdistelmä on siis lonkkien osalta B/B x B/B, ja pentueen lonkkaindeksien keskiarvo on samaa luokkaa kuin vanhemmilla. Kennelliiton sivujen mukaan noin 10 pisteen ero indekseissä vastaa yhden kirjaimen eroa fenotyypissä. Rodun keskiarvohan on tasan 100. Parin pisteen erot eivät ole merkityksellisiä jalostusarvon kannalta. Indeksi on jalostusarvon ennuste, arvio. Borstuilla on aika hyvä tilanne lonkkien osalta keskimäärin, enkä itse näe tätä asiaa peikkona, koska yhdistelmässä muutoin niin moni asia natsaa. Onhan niitä B x C yhdistelmiäkin tehty ja vielä hyvin tuloksinkin. Vastaavasti löytyy yhdistelmiä, joissa vanhempien priimatuloksista huolimatta on tullut pentueeseen sutta ja sekundaa. Loppupeleissä nämä asiat ovat täysin tuuripeliä. Ihminen voi vain tutkia taustat ja toivoa parasta :)

Toivottavasti kaikki menee suunnitelmien mukaan ja saadaan mukavia, terveitä harrastuskavereita. Hit itse on taistelutahtoinen, mutta pehmeä ja herkkä koira. Miellyttämishalua löytyy ja se on todella ahne. Hitillä on tuloksia sekä käyttö- että näyttölajeista. Kaikkinensa mukava koira, arjessa helppo ja huomaamaton. Kiltteydestä ja nöyryydestään huolimatta Hitistä löytyy taipumus resurssiaggressiivisuuteen, ja niiden saralta sille on pitänyt opettaa muun muassa lelujen ja huomion jakaminen omassa laumassa. Hit on valitettavasti joutunut olemaan myös ohjaajan koulutusvirheiden uhrina ja siksi emme ole olleet kokeissa aina menestyksekkäitä (agilitystä puhumattakaan).

Jos pentuja saadaan, niin hieman kyllä harmittaa se, ettei itsellä ole nyt mahdollista ottaa. Kolme koiraa on tällä hetkellä ihan maksimi ja meidän nuorin koira on vielä koulutukseltaan aivan kesken, eikä pentua viitsi ottaa jos ei ole aikaa panostaa siihen niin paljon kuin haluaa. Nuorimmalla on vielä toivottavasti monta aktiivista vuotta edessä ennen kuin kannattaa miettiä seuraavaa. Eikä tuo mieskään taitaisi tykätä liian isosta koiralaumasta. :D