sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Back to basics

Kiire on ihmisen luomaa. Sitä se elo vaan on viime aikoina ollut, että blogi jää väkisin vähälle, joten päivitykset laahaa nyt väkisinkin perässä. :)

Maanantai:

Paimentamassa Lopella. Hitin kanssa mentiin itsenäisesti. Ekalla kierroksella vähän kaaria ja poispäinajoa, yritettiin "häkitystä" katokseen. Tämä oli hyvä treeni meille molemmille, tuli suunnille vahvistuksia ja sain itse enemmän tuntumaa koiraan ja sen vaikutuksesta lampaisiin. Ihan hyvin Hit otti käskyt, täytyy vaan itse olla ripeä ajoitusten kanssa. Toisella kierroksella siirrettiin lampaat laitumen perälle ja harjoittelin siellä hakukaaria. Hakukaarella haku, ja poispäinajona lauma takaisin, ja siitä koira flänkillä takas. Ilahduttavan hyvin Hit lähtee nyt pitkänkin matkan takaa hakemaan laumaa, eikä pahemmin leikkaillut. Yhden kerran otti heikomman puolen kaaren lopussa vähän huonommin -> nosto liian aikaisin, mutta muuten kaikki ihan mallikkaita. Lopuksi vielä autettiin vaihtamaan muiden harjoituslampaat.

Tiistai:

Agilitytreenit, kerrankin sopiva ilma treenailuun. Kutosen koitin ottaa seiskan puoleisen siivekkeen päädystä välistävetona, mutta toimi paremmin kiepauttamalla toisen siivekkeen ympäri. Oli niin kiire juosta sinne, että meni sujuvammin niin päin. Keppejä ei tehty. Loppuradassa taas ihan mahdoton tehtävä ehtiä esteelle 15, liian nopea koira ja liian hitaat jalat... Lisäksi esteet 11 ja 12 eivät olleet linjassa, joten oli pakko jäädä ohjaamaan selkeästi 12, muuten kiersi sen. Ratkaisu oli siis se, että esteillä 10-12 saisi säästettyä sen verran aikaa, että ehtisi itse edetä mahdollisimman pitkälle. Harjoiteltiin Hitin kanssa sitten vähän kauempaa esteelle 11 lähetystä. Olipa haastava rata nopean koiran kanssa koittaa ohjata.






Torstai:

Kimppatreenit SM- porukan kanssa Kumpelin ruohokentällä. Tästä tuo otsikkokin...

Tein pätkissä Hilan kanssa:

- seuruu
- metallinouto
+ istuminen

+ luoksetulo
- ruutu

+ tunnari
+ kaukot

Seuruu huonoa, jotenkin ilmeetön/ passiivinen ja tiputteli kontaktia, ja ilmeen takia käännöksetkin huonot. Vähän paineistuneen oloinen -> en ole treenannut seuraamista pitkään aikaan ja olen unohtanut kokonaan tunnetilatreenit. Pitää siis vielä vahvistaa paljon viresanaa ja muistaa käyttää sitä kokeessa, toimi viimeksikin.

Metallinouto on jostain syystä nyt ällöttänyt. Otti vähän laiskasti ja huono ote, palautti kyllä laukalla. Pitää treenata koko noutoa puukapulalla (ettei ala arpoa noutoa, jos tietää sen olevan aina ällö metalli), ja metskulla luovutusta ja nostoa. Edestä sivulle oli hyvä. Istuminen oli hyvä, luoksarissa en ottanut stoppia, mutta ei ennakoinut ja tuli hyvin eteen.

Ruutu tehtiin luoksetulon jälkeen, ei bongannut ruutua vaan juoksi luoksarin merkille, tuli 10 metriä muo kohden ja heitti maahan? Outoa, kun en juuri koskaan pysäytä ruutuunkaan maahan vaan seisomaan. Muistan Tedin bonganneen kerran kokeessa samalla tavalla luoksarin merkit kun luoksetulo ja ruutu tehtiin peräkkäin. Häiriömerkit siis treenin alle, ja paljon ruudun vahvistusta. Jostain syystä liike on nyt pahasti hajonnut, joko ei löydä ollenkaan tai sitten kiertää merkin kiertona takalaidasta sisään. Nyyh.

Tunnari ja kaukot oli hyvät. Ärsyttävä todeta, että pakko palata hinkuttamaan niitä perusjuttuja ja palastella hommia. Paljon tunnetilaa ja helppoja treenejä. Huono juttu, kun nyt pitää laittaa EVL treenailu vähän jäihin, mut ehkä me panostetaan nyt noihin ja mennään sitten heinäkuussa tsekkaamaan vaan mitä pitää vielä treenata, ja vasta joskus loppukesällä katsotaan lisää kisoja kun saadaan hajonnut pakka toimimaan. Ja jos ohjatun treenit otetaan ihan eri treenillä kuin ruututreenit, tuntuu että se sekoittaa nyt vähän kaikkia uudempia juttuja ihan perus ruutuunlähetykseen.

Perjantaina tehtiin pelkkää ruudun vahvistusta ja lauantaina lähdettiin vaeltamaan Repoveden kansallispuistoon :) Tuli sellainen 16 kilsan lenkki.

Tänään käytiin taas vähän tokoilemassa, ihan alkuun viresanan vahvistusta ja minipätkä seuruuta (nyt oli hyvä!). Ruudun vahvistusta (ruutu taas ihan hukassa). Hiukan ohjattua ja metallinoutoa. Lopuksi taas viresanaa. Tämän treenin seurauksena tulin siihen tulokseen, että otetaan ruudulle tehotreeni sen vahvistamiseen ja tosiaan ne ohjatut ihan eri treenille. Onneksi on ensi viikolla loma, niin ehtii treenailla lyhyitä treenejä vaikka useamman kerran päivässä.

Vaihdamme agilityssä treeniryhmää, jatkossa treenit siis kahdesti viikossa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti