lauantai 8. kesäkuuta 2013

Viikon treenailut

Sitä ollaan taas oltu niin kiireisiä, ettei edes blogia ole ehtinyt päivittää. Päivitys siis kuluneesta viikosta yhdessä pläjäyksessä tässä.

Maanantaina käytiin tekemässä tokoa ja onnistumisprosentti oli 100. Treenit ovat muutenkin menneet nyt hyvin, joten ilmoitin sitten Hitin EVL:aan heinäkuun puolen välin tienoolla. Se SM-joukkuekisa on tosiaan tasan kolmen viikon päästä ja luokkana vielä voittaja.

Tiistaina oli helteestä huolimatta agilitytreenit, tehtiin lyhyinä pätkinä. Kokeiltiin erilaisia ohjauskuvioita radan alussa, harjoiteltiin putkeen irtoamista ilman, että itse eteni sinne. Itse piti sitten vaihtaa puolta niin, että ohjasi neloshypyn hypyn puolelta, jotta oli itse hyvissä ajoin kutosella. Hit yritti kovasti hypätä seiskan väärästä suunnasta, ohjaajakin sanoi, että hassu koira kun väkisin vääntää itsensä sille vaikka selkeesti ohjasin. Piti sit vaan vielä vahvemmin ohjata. Kontaktille ei pysähtynyt joten sen jouduin korjaamaan. Niitäki pitäis treenata enemmän, kun olis vaan aikaa.




Keskiviikkona oli jälkitreenit, paikkana se sama puisto, jossa oli viimeksikin lokkeja. Ted teki ensin lyhyen esinejäljen, oli kyllä ilmaisut ja jäljestys aikalailla hukassa. Jälki oli siis vieraan talloma. Rutikuiva lyhyt nurmi ja paljain jaloin tallattu, joten luulisin ettei oikein päässyt jälkeen kiinni... Samalla tavalla tehtiin Tedille sitten toinen lyhyt jälki, jossa oli paljon ruokaa ja loppui esineeseen. Loppuosassa kiinnittyi jo jälkeen ja esineilmaisu oli siinä hyvä. Hitille talloin jäljen itse, joka askeleella ruokaa ja lopussa isompi kasa. Taas ne hemmetin linnut kävivät tyhjentämässä meidän jälkeä :( Hit jäljesti hyvin, jäljen lopusta oli se ruokakasa kadonnut niin laitoin maahan ja palkkasin siinä ja sit jäljeltä pois. Olis vielä jatkanut muuten kun kasaa ei tullutkaan vastaan. Ei ilmekään värähtänyt vierellä hilluvista koirista tms, kun keskittyi vaan jälkeen. En kuitenkaan vielä vähennä ruokaa sen jäljeltä.

Torstaina käytiin paimentamassa Lopella. Treenikaverina oli toinen koirakko, jonka kanssa pystyttiin ottamaan hakuja. Nyt en kävellyt puoleen väliin, mutta kaaret olivat silti hyviä, oli viimekerrasta jäänyt oppi muistiin. Yhdessä kohtaa teki heikomman suunnan huonosti, kun oli niin lähellä aitaa ja otti häiriötä vieraasta ihmisestä, ahdisti sen verran ettei halunnut kiertää lauman taakse. Vaadittiin kuitenkin siinäkin tekemään kunnolla. Molemmilla kierroksilla treenattiin tuota. Sit vielä lopuksi poispäinajoa, meni ihan kivasti. Hitin kanssa pitäisi harjoitella noita poispäinajon flankkeja lisää niin, että jään itse koiran taakse, lähtee silloin aika usein ajamaan kohti vaikka pyydän flänkkiä. Ilmoitin koiran kuitenkin kennelliiton paimennuskisoihin, yhteen niistä saatiin varma paikka.

Hakua ei tällä viikolla ole, joten Hit saa pitää vähän pidemmän vapaan. Maanantaina taas paimentamaan.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti