Mentiin kentälle ennen aksaa vähän treenailemaan. Hitille otin tunnetilaa ja minipätkän seuraamista, hyvin toimii tämä viilaus. Ilme ihan eri kuin viime viikon kimppatreenien seuruussa. :)
Tehtiin ruutua suoraan, ei siis merkin kierrolla, meni heti kerralla oikein, jee! Vahvistetaan vielä näin, ehkä liike ei olekaan niin pahasti hajonnut kuin miltä on välillä vaikuttanut. Otettiin hyppynouto normikapulalla liikkuroituna, ihan ok. Jäävät otin kaikki, ei niissäkään mitään ihmeellisyyksiä, paitsi ekalla seisomisella tarjosi ensin istumista, mutta se nyt ei haittaa kun SM:ssä kisataan vielä voittajassa. Metallinoutoa vähän viilailin ja otin myös metallihyppynoudon, ei tiputtanut kapulaa! Hyvä Hit. EVL juttuja ei nyt kauheasti ehditä ennen kisaa enää treenata, mutta en ilmoittanut muihin kuin siihen yhteen kisaan, niin pidetään sen jälkeen sitten kisatauko ja treenataan lisää.
Tokoilujen jälkeen suoraan agilityyn. Pasi laittoi meidät, tai oikeastaan mut, harjoittelemaan ilman rimoja/ minirimoilla ohjauskuvioita. Mun ohjaaminen on epäloogista. Hilari- parka. Ei se hirveästi näytä onneksi kärsivän mutta ei nyt kovin reiluakaan ole koiraa kohtaan. Aluksi mietin, että mitä hiivattia mä tuon tasoisessa ryhmässä ja ohjauksessa edes teen, mutta treenien loppua kohden ahdistus onneksi lieveni. :D Kakkosesteellä harjoiteltiin pakkovalssia (koira otettiin putken puoleisen siivekkeen takaa). Hitsi kun oli hankalaa pitää palkkaa kädessä, ohjata ja vielä muistaa kaikki neuvot. Viilattiin oikeastaan ensimmäisellä kierroksella vain esteitä 1-3. Toisella kierroksella otettiin vitosesteelle asti, siinä tuli tunne, että ohjaus lähti jotenkin jo sujumaankin. Hit on vielä aika kiinni mussa, joten jatkossa pyritään pitämään palkka esteen takana, apuohjaajalla tms. Ihan hyvää tekee meille kummallekin keskittyä nyt vaan pikkupätkiin ja esim kääntymisten hiomiseen koiralla & paljon palkkaa. Itsenäisesti otettiin vielä keppejä verkoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti