Taas ollut liian kiire ja ei ole ehtinyt päivitellä :/
Maanantaina käytiin paimentamassa. Ensin Hitin kanssa isolla laitsalla, haettiin lauma ja sen jälkeen piti treenata kuljetuksia porttien läpi poispäinajona. Lampaat oli aika villillä tuulella, lopetin siihen kun saatiin sujumaan. Pari kertaa lampaat meinas pyrkiä karkuun, mutta laitoin koiran perään ja tosi hienosti lähti kaarella hakemaan niitä, ei mitään tietoa enää siitä, että olisi rohkeus loppunut kesken lähteä yksin hakemaan tai vaihtoehtoisesti että olis yrittänyt jahdata karkaavaa laumaa. :) Tedikin pääs koittamaan pyöröaitauksessa, kummasti sitä alkoi entistä enemmän arvostaa Hittiä ja sitä, miten pätevä siitä on tullut. Löin kepillä maahan kun koira ryynäsi ja sen jälkeen hän oli sitä mieltä, että on kivempi vain istuskella tai syödä ruohoa. Ei juuri lampaat kiinnostaneet vaikka kuinka yritin kutsua mukaan. Hitin kanssa tehtiin toinen kierros pyöröaitauksessa ja tehtiin sama flänkkitreeni kuin joskus aiemmin. Lisäksi avustettiin treenikaveria, ihan hyvää tekee Hitille tottua noihin häiriökoiriinkin, tuppaa niitä tolppakoirakoitakin vähän jännittämään. Tedin toinen kierros meni paremmin kuin ensimmäinen, lähti jo hiukan kiertämäänkin laumaa. Kokeilen vielä seuraavalla kerralla mitä se tuumaa, mutta tuskin alan treenata sitä muussa kuin pään nollaus- mielessä. Ei kaikista vaan ole paimeneksi, eikä mulla riitä aikaa, motivaatiota eikä rahaa alkaa tavoitteellisesti treenata koiraa, jolla ei ole luontaista taipumusta hommaan.Varmaankin tasapainon löytäminen tulee olemaan vaikeaa ja toinen on se, ettei kestä vaatimista, aika vaikea yhtälö siis kouluttaa sellaista koiraa.
Tedille jouduin kurinpalautuksenkin antamaan, kun tyyppi meni treenikaverin takapuoleen ja heti kun tämä asiasta hälle huomautti jupisemalla, Ted alkoi vaan provosoimaan miesmäisenä lisää. Ihme tyyppi, ärsyttävää! Häntä on ihan hirveä, tällä hetkellä ei ole saanut edes uida, mutta silti iho menee ihan hirveään kuntoon ja koko turkki on nyt ajeltu ja häntä leikattu kaljuksi monesta kohtaa :( Koska sama vaiva on talvellakin joskaan ei näin pahana, ei tämä voi johtua uimisesta tms. Oireilu alkaa aina häntärauhasen kohdalta, joten todennäköisesti muutoinkin liian vilkkaan hormonitoiminnan seurauksena tulee nämä iho-ongelmatkin. Olenkin nyt vakavissani miettinyt, josko veisi sen kastroitavaksi, siitä voisi olla apua.
Tiistaina agilitytreeneissä tehtiin ihan perus rataa. Tein pätkissä, jätin puomin väliin. Hit teki A:n taas juoksukontaktina (tuli vauhdilla ja hyppäs harjan yli, ei siis pysähtynyt). Ei osaa kontakteja siis. Renkaasta räväytti ensimmäisen hypyn sivusta ohi. Harjoittelin kakkosesteellä neuvojen mukaan kahdella kädellä ohjaamista kakkosen yli, jotta sain käännettyä kolmoselle. Vitoselta meinas pari kertaa juosta A:lle kun olin myöhässä, piti reilusti etukäteen kääntää omaa kroppaa, jotta sai kääntymään kutoselle. Paljon, paljon treenattavaa.
Keskiviikkona kävin illalla tokoilemassa, tein vain ohjattua, ihan hyvin meni.
Torstaina agilitytreeneissä oli sama Lotta Vuorelan rata kuin koulutuksessa viime viikolla. Treenasin alkua ja katsottiin päällejuoksua. Koiralla ei ollut hajua siitä, kun sitä ei olla tehty. Sain vinkit sen opettamiseen ja ohjeita, miten sitä voi treenata. Ennen agia treenasin vähän ohjattua noutoa ja ruutua. Tällä kertaa oli merkinkierto hukassa ja ohjatussa on taas unohtunut, että merkille pysähdytään. Ruutuun löysi kyllä hyvin, mutta siinäkin yritti tehdä merkin vähän sinnepäin.
Tiistaina pitäisi jo kokeeseenkin suunnistaa, saa nähdä miten menee. Ei jakseta ottaa paineita, haetaan sieltä lähinnä vinkit mitä on treenattava lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti