maanantai 29. joulukuuta 2014

Suunnitelmia alkavalle vuodelle!

Kulunut vuosi oli melkoisen vaiherikas. Tuli treenattua välillä kovaakin, nyt ollaan ladattu vähän pattereita ensi vuodelle.

Hitin kanssa tuli saavutettua ja ylitettyäkin omia tavoitteita. Tällä kaudella Hit valioitui tokossa heti tammikuun alussa. Lisäksi hieno pk-uran avaus HK1 koularilla ja agilityssä kisaamisen aloitus ja luokkanousu kakkosiin. Tokossa lisäksi piirinmestaruuksista joukkuehopea. Paimennus ja toko jäi tosi olemattomiin tänä vuonna, keskityimme hakuun. Myöskään näyttelyissä ei tullut käytyä.

Ensi kauden suunnitelmat Hitin kanssa:
- HK2 ja kolmosissa ainakin yksi kisa. Tähtään kisoihin toukokuun kieppeillä. Treenisuunnitelma tottiksen osa-alueisiin alkuvuodelle!
- FH jälkeä sen mitä haku antaa myöden
- Paimennustreeneihin varsinkin kesällä! Oli hyvällä mallilla kun syksyllä käytiin: haut kuntoon.
- Agissa luokkanousu (?)
- Näytelmissä vois kävästä jossakin Baltiassa.

Tedin kanssa touhutaan se, mitä terveys antaa myöden. Pitää miettiä käytäiskö vielä koittamassa joku fh- kisa tai jälkikoe ilman hyppyä. Oireettomana on pysynyt pidemmän aikaa ja hyvällä draivilla on tehnyt tottista aina kun pääsee tekemään. Toivottavasti Tedillä on vielä muutama vuosi jäljellä, sekin kohta jo 7v!

2 kommenttia:

  1. Teillä oli kyllä hieno vuosi 2014! Ihan parasta on ollu nähä Hitin kehitys haussa, kun edelleen muistan ne ekat treenit kun tulitte. Samaan malliin tuleva vuosikin :)

    ...ja kyllähän Tedillä nyt vielä on vuosia jäljellä!! Skippykin on jo 7,5v. ja mä aattelen, että sillä vielä olisi muutama PK-kausi jäljellä ja muutoin elämää sitten toiset 7v. (no se taitaa olla toiveajattelua tuon selkävammaisen kanssa...)!

    Mukavaa alkavaa vuotta koko sakille!
    -Riikka-

    VastaaPoista
  2. Tulostasolla on kyllä ollut vähän hiljaista, paljon pidemmällekin vois olla päässyt tän ikäisen koiran kanssa! Onneksi Hit on terve ja harrastusvuosia vielä jäljellä jos terveenä pysyykin :)

    ...Ted on ollut jatkoajalla siitä lähtien kun virallisissa kuvissa löytyi lonkan nivelrikko, katsotaan miten kauan se meinaa näin pärjäillä. Lonkat ei kyllä oo oireillut toisin kuin kyynär ajoittain.

    VastaaPoista