sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Lahden ryhmis

Hit kävi tänään Lahden ryhmänäyttelyssä Harto Stockmarin tuomaroitavana, noin 2.5 vuoden näyttelytauon jälkeen.

Saatiin seuraava arvostelu;
Oikea sukupuolileima & mittasuhteet. Hyvä pää, ilme ja purenta. Hyvä kaula ja ylälinja. Oikean muotoinen runko, rodunomaisesti kulmautunut, hyvä käytös. Oikea karvanlaatu, liikkuu hyvin edestä, saisi ojentaa kintereen paremmin. KÄK1 ERI SA.

Paras uros kehään valikoitui lopulta 5 urosta ja siellä ei sijoitusta. Uroksia oli yhteensä 14. Mutta siis ihan kiva arvostelu! Venyttelin Hipsua ennen kehää ja oikea tj tuntui jäykältä, torstaina fyssarillahan juuri oikea SI- nivel oli tukossa. Jotenkin tuli tunne, että tuo takajalkojen vajaa ojentaminen liittyy samaan palettiin. No torstaina mennään Viikkiin ja silloin katsotaan tarkemmin liikerataa sun muuta, ja selvitetään mitä sille voisi tehdä että saadaan takapäähän lisää voimaa. Alla pari kuvaa Hitistä tänään otettuina.



Indistä myös pari kuvaa. Meillä on aidattu piha ja se jaksaa roudailla keppejä metsän puolelta. Ei mitään pieniä keppejä, vaan ihan kunnon puita... no josko ne joskus loppuisi aitojen sisäpuolelta. Indi on viikon päästä 9kk.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti