maanantai 8. helmikuuta 2016

Hitin ratatreeni ja Indin ekat ilmaisut

Hitin kanssa lauantaina Pasi Kankaan ratatreenissä. Aikanaan Heinolassa olimme joskus Pasin opissa ihan treeniryhmässäkin, ja sain silloin koulutuksesta tosi paljon irti. Oli kiva käydä välillä jonkun muun ohjauksessa kuin nykyisen porukan, varsinkin kun tarvitsemme nimenomaan ratatreeniä. Olin tosi yllättynyt miten paljon ollaan edistytty, varsinkin tekninen osaaminen. Oli mukava saada positiivista palautetta, nyt jatkossa pitää vaan keskittyä tavan treeneissä nimenomaan pidempään ratatreeniin. Täytyy olla tosi kiitollinen, että meillä on nyt Hyvinkäällä ollut sellainen opettaja, joka on saanut potkittua mun ohjaamista uusiin sfääreihin.

Indin kanssa mentiin Heinolan porukalla tekemään sunnuntaina ensimmäiset ilmaisutreenit. Meni oikein kivasti ekaksi kerraksi. Oltiin yhtä mieltä siitä, että Indistä tulee haukkuva. Onneksi ei tartte sen kanssa rullalla säätää.

Indi kävi pari viikkoa sitten myös hallilla leikkimässä ensimmäistä kertaa ja oli ilo huomata miten selväpäinen koira se on. Siellä se leikki kuin vanha tekijä, vaikka ihan uusi ympäristö ja tilanne. Tykkään. Se on niin helppo motivoida tekemään mun kanssa ja vaikka se rakastaa ihmisiä niin tuolla se ei edes huomannut, että siellä oli muitakin.

Hittikin teki ihan hiukan tottisjuttuja. Aika kivasti sekin meni, luoksetulon eteenistumiset oli ainoat huonot, jäi liian kauas. Niitä pitää hioa siis. Pk-hyppyjä ei tällä hetkellä treenata, pitää odottaa että saadaan lisää lihasta reisiin. Ollaan jumpattu fyssarin ohjeiden mukaan ja pikkuhiljaa lisään sille voimaharjoitteita, jotka kohdistuu enemmän takapäälle.

Kävin itseasiassa kuuntelemassa Anna Boströmin luennon nuoren koiran urheiluharjoittelun aloittamisesta ja samat nyrkkisäännöt pätee varmasti myös vanhempaan koiraan. Indi aloittaa varsinaisen fyysisen harjoittelun vasta 1v iässä, siihen asti se liikkuu omaan vauhtiinsa meidän arkilenkeillä. Meillä nykyään koirat on melkein aina irti lenkeillä kun maalla asutaan. Hitin kanssa tehdään lisäksi kunnon kehittämiseen lenkkejä myös kytkettynä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti